Pääsiäinen tuo muutoksia Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemien, asiakaspalvelun ja toimistojen aukioloaikoihin sekä jäteastioiden tyhjennyspäiviin. Jotta kierrätettävät materiaalit saadaan pelastettua sekajätteestä, ei lajittelua pidä unohtaa pyhinäkään! Yleisimpien pääsiäisen jätteiden lajitteluohjeet ja vinkit jätteen vähentämiseen tarjoaa LSJH.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) asiakaspalvelu, toimistot Turussa ja Salossa sekä kaikki lajitteluasemat ja jätekeskukset ovat suljettuina koko pitkän pääsiäisviikonlopun aina pitkäperjantaista toiseen pääsiäispäivään 3.–6.4.2026. Kiinniolo koskee myös pyhäpäivien välissä olevaa arkilauantaita 4. huhtikuuta, jolloin normaalisti avoinna olevat lajitteluasemat ovat kiinni.
Pääsiäisen arkipyhät voivat siirtää jäteastioiden tyhjennyspäiviä yhdellä tai kahdella päivällä eteen- tai taaksepäin viikkojen 14 ja 15 aikana. Niin sekajätteen, biojätteen kuin pakkausjätteidenkin tyhjennyspäivät voivat vaihdella totutusta.
Vapaa-ajan kiinteistöihin liittyvät toimet
Kesämökkikausi alkaa perinteisesti viimeistään pääsiäisen pyhistä. Mökin jäteastioiden ja lietesäiliöiden tyhjennysajat kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin ennen vilkkainta mökkikautta. Tyhjennystiedot voi tarkistaa OmaLSJH‑palvelusta tai LSJH:n verkkosivuilta osoitteesta www.lsjh.fi löytyvän Tikkis-botin kautta asiakasnumerolla. Tarvittaessa tiedot saa myös LSJH:n asiakaspalvelusta.
Jos kiinteistöllä on käytössä lietesäiliö, kannattaa tyhjennykset tilata ajoissa, ennen kuin säiliö on täynnä. Näin välttyy kalliimmalta tyhjennysmaksulta. Lietetyhjennystilauksia toivotaan ensisijaisesti LSJH:n nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta osoitteessa www.lsjh.fi/lomakkeita. Tarvittaessa voi olla yhteydessä LSJH:n asiakaspalveluun.
Vapaa-ajan kiinteistöjen tulee kuulua jätteenkuljetuksen piiriin vähintään toukokuun alusta lokakuun alkuun viikoilla 18–40. Jos jäteastiaa käytetään vain kesällä, sen on oltava tyhjä kesäaikaisen käytön päättymisen jälkeen.
LSJH:n asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sähköpostitse (asiakaspalvelu@lsjh.fi, liete@lsjh.fi tai taloyhtiot@lsjh.fi) sekä puhelimitse 0200 47470 (pvm/mpm).
Lisäksi kotisivujen chatissä palvelee ympäri vuorokauden tekoälyavusteinen chattibotti Tikkis, jolta saa apua lajitteluun myös pyhinä. Tarvittaessa Tikkis ohjaa käyttäjän LSJH:n chat‑asiakaspalveluun sen aukioloaikoina.
LSJH toivottaa kaikille alueen asukkaille aurinkoisia arkipyhiä! Koska lajittelua ei pidä unohtaa pyhänäkään, voi alta tarkistaa tavanomaisimpien pääsiäisen jätteiden lajitteluohjeet.
Pääsiäisen jätteiden ABC
Pelastetaan kierrätettävät jätteet pois sekajätteestä muistamalla lajittelu myös juhlapyhinä! Tarkista tästä listasta, mitkä pääsiäiseen liittyvät jätteet lajitellaan kierrätykseen ja mitkä taas kuuluvat sekajätteen roskapussiin. Listalta löydät vinkkejä myös jätteen vähentämiseen.
Kananmunakennot
Paperimassasta valmistetut kananmunakennot ovat oiva apu biojätteen lajittelussa. Paperisen biojätepussin pohjalle silputtu kananmunakenno sitoo kosteutta, jolloin biojätepussi pysyy kuivempana. Kennoja voi käyttää myös esimerkiksi askartelumateriaalina tai taimien esikasvatukseen. Jos kananmunakennoja ei tarvitse, ne lajitellaan kartonkipakkauksiin. Kierrätyskartongista valmistetaan aaltopahvia, uusia kartonkipakkauksia ja vessapaperihylsyjä.
Kananmunankuoret
Kananmunankuoret ovat biojätettä. Esimerkiksi tusseilla, glitterillä tai maaleilla koristellut munankuoret kannattaa kuitenkin laittaa biojätteen sijasta sekajätteeseen. Alueella lajitellusta biojätteestä valmistetaan biokaasua ja lannoitteita Uudessakaupungissa. Kompostoriin lajiteltuna biojätteestä saa ravinteikasta multaa.
Muoviset yllätysmunakotelot
Yllätysmunakotelot soveltuvat erinomaisesti uusiokäyttöön, kuten askartelumateriaaliksi tai säilytykseen. Koteloissa voi säilyttää esimerkiksi nappeja, neuloja tai ne voivat toimia matkalla vaikkapa pilleripurkkeina. Jos koteloille ei ole käyttöä, ne lajitellaan muovipakkauksiin. Muovipakkauksista valmistetaan uusia muovituotteita.
Mämmirasiat
Tyhjäksi kaavitut mämmirasiat lajitellaan materiaalin mukaan muovi- tai kartonkipakkauksiin. Jos mämmiä kuluu kuin Juha Miedolla konsanaan, kannattaa ehdottomasti muistaa kartonkisten mämmirasioiden lajittelun kohdalla se tärkein sääntö – litistäminen. Muovipakkausten lajittelua taas helpottaa se, ettei pakkausta tarvitse pestä tai huuhdella, vaikka siinä olisikin pieniä tahroja. Riittää, että pakkauksen tyhjentää ennen keräysastiaan viemistä.
Pääsiäisen ruoantähteet
Ensisijaisena tavoitteena on, ettei ruoantähteitä jää ollenkaan. Pääsiäisen ruokahävikkiä voi vähentää suunnittelemalla menun etukäteen ja hankkimalla ruokia ja herkkuja vain sen verran, kuin jaksaa ja ehtii niitä syödä. Jos ruokaa jää, kannattaa tähteet hyödyntää luovasti tai pakastaa ylimääräinen ruoka. Pilaantunut ruoka lajitellaan biojätteeseen tai kompostoriin.
Pääsiäismunien alumiinikääreet
Purista mytyksi ja lajittele metallinkeräykseen. Metalli kiertää miltei ikuisesti ja siitä valmistetaan uusia metallipakkauksia ja -tuotteita.
Pääsiäismunien lelut
Pääsiäismunien lelut ovat tunnetusti melko turhaa krääsää. Jos lelut lentävät kerta toisensa jälkeen saman tien roskiin, kannattaa jätteen synnyn ehkäisyn nimessä miettiä, pitäisikö yllätysmunat jättää ostamatta. Jos munia kuitenkin menee, kannattaa leluilla leikkiä mahdollisimman pitkään. Jos niistä ei pidä, ne voi lahjoittaa eteenpäin. Rikkoutuneet lelut kuuluvat sekajätteeseen. Sekajätteestä tuotetaan sähköä ja lämpöä Lounavoiman ekovoimalaitoksessa Salossa.
Rairuoho
Ripottele multineen päivineen pihallesi tai kompostiin. Jos pihaa ei ole, mutta biojäteastia löytyy, voit leikata ruohon biojäteastiaan ja lajitella mullat sekajätteeseen. LSJH:n alueella biojäteastiaan ei voi lajitella multaa, sillä multa ei sovellu biojätteen käsittelyprosessiin.
Virpomisvitsat
Nappaa vitsoista koristeet uudelleenkäyttöön. Käytä vitsat pihallasi hakkeena tai tuo ne muun risujätteen mukana maksutta lajitteluasemille. Jos omaa pihaa ei ole, eikä lajitteluasemalle ole muuta asiaa, nakkaa vitsat sekajätteeseen.
Lisää jätteiden lajitteluohjeita osoitteessa www.lsjh.fi/abc.
Lisätiedot:
Sanne-Mari Laaksonen, LSJH
viestinnän asiantuntija
puh. 040 867 0172
sanne-mari.laaksonen@lsjh.fi
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 18 kunnan omistama yhtiö. Huolehdimme kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Tarjoamme palveluita myös kuntien kiinteistöille. Toimialueella asuu noin 450 000 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 40 000. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle!