Nuoriso

Tapahtumia nuoret edellä

Tapahtumat nuorille

Maskun kunta järjestää runsaasti nuorille suunnattuja tapahtumia. Jotkut tapahtumista ovat harrastusmuotoisia viikoittaisia aktiviteetteja, jotkut esimerkiksi kerran vuodessa tapahtuvia retkiä. Tutustu tuleviin tapahtumiin alta.

Makkaran grillausta polkupyöräretkellä.

Muksis pää alasipäin

Maskussa on paljon tapahtumia myös perheen pienimmille.

Päiväleirillä askarrellaan nuorten toiveita noudattaen.

Viime kesänä matkattiin Vepsän saarelle.

Lapset leikkivät rannalla Vepsän saaressa.

Tytöt istuvat rantakalliolla Kumlingen saarella.

Possujuna Särkänniemessä.

Tapahtumat nuorille

Perhetapahtuma Muksiksen Halloween-taideteos.

Ajankohtaiset tapahtumat Maskussa