Maskussa asuva näyttelijä ja ohjaaja Valtteri Roiha tekee teatteria laajalla otteella. Hän yhdistää työssään ohjaamisen, näyttelemisen, käsikirjoittamisen ja teknisen toteutuksen. Näyttelijä-ohjaaja kutsuu maskulaiset tänään julkaistuun kesäiseen Olipa kerran sauna -komediaesitykseen Turkuun.

Roiha kuvaa itseään ennen kaikkea projektien kautta työskenteleväksi tekijäksi. Teatteri on hänen työnsä ydin, mutta se ei rajoitu yhteen rooliin tai tehtävään. Hän toimii yhtä luontevasti näyttämöllä kuin sen taustallakin.
”Teen teatteria, mutta paljon muutakin on tullut kokeiltua”, Roiha kertoo.
Hänen työnkuvaansa kuuluvat ohjaamisen ja näyttelemisen lisäksi käsikirjoitus, lavastus sekä valo- ja äänisuunnittelu. Monipuolisuus on hänelle tietoinen valinta, jonka hän haluaa säilyttää myös tulevaisuudessa.
”Olen utelias tyyppi ja tykkään siitä, että saa tehdä monipuolisesti. Olisi vaikea nähdä itseni pelkästään ohjaajana tai pelkästään näyttelijänä. Kokeilunhalu vei minut pari kertaa sitten keikkahommiin jopa navettaan, mutta kyllä se sydän teatteriin aina kuuluu”, Roiha hymyilee.
Teatteri on pieni loma
Roiha näkee teatterin tärkeänä vastapainona arjelle. Hänen mukaansa ihmiset hakeutuvat esityksiin yhä usein hakemaan hengähdystaukoa ja elämyksiä.
”Selkeästi on tilaus sille, että ihmiset haluavat pariksi tunniksi heittää aivot narikkaan ja tulla nauttimaan teatterista”, Roiha miettii.
Hän korostaa myös saavutettavuuden merkitystä. Omissa tuotannoissaan hän pyrkii esimerkiksi lippujen hinnoittelulla pitämään osallistumiskynnyksen mahdollisimman matalana, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan.
Korona-aika muutti katsojakäyttäytymistä merkittävästi, ja näkyy edelleen alalla. Ennakkovaraukset ovat vähentyneet ja yleisö tekee päätöksensä entistä lähempänä esitystä.
Uusilla ideoilla eteenpäin
Korona synnytti myös uudenlaisia toimintatapoja. Roiha kehitti tuolloin kiertävän yhden miehen kesäteatterikonseptin, jonka pystyi tilaamaan suoraan omalle pihalle.
”Se oli semmoinen uusi innovaatio. Teatteri tuli suoraan ihmisten luo ja esitys syntyi heidän omassa ympäristössään.”
Kiertävä esitys vei hänet kymmeniin erilaisiin ympäristöihin ja toi yleisön lähemmäksi teatteria. Kokemus oli sekä tekijälle että katsojille ainutlaatuinen.
Tällä hetkellä Roiha työskentelee muun muassa Ypäjän musiikkiteatterissa, jossa valmistellaan Ihmemaa Oz -näytelmää. Lisäksi hän työskentelee vastikään julkaistun Olipa kerran sauna -esityksen parissa.

Masku tarjoaa pohjan työlle ja elämälle
Roiha on asunut Maskussa jo parikymmentä vuotta. Hän pitää kuntaa sopivan kokoisena paikkana, jossa arki sujuu ja verkostot toimivat.
”Tämä on sopivan kokoinen paikka. Kaikki tuntee vähän niin kuin kaikki, ja jos tarvitsen jotain, tiedän kenelle soittaa.”
Masku on hänen mukaansa yhteisöllinen ja aktiivinen, mikä näkyy myös kulttuurin parissa. Paikalliset katsojat ovat löytäneet tiensä esityksiin ja tukevat kulttuuritarjontaa.
”Tiedän, että täällä on aktiivista porukkaa. Maskulaisia on ollut paljon katsomassa esityksiä”, Roiha toteaa.
Roiha näkee, että kunnalla on mahdollisuuksia vahvistaa kulttuuritoimintaa entisestään, ja toivoo kunnan jatkavan yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa.
Valtteri Roihan luova työ jatkuu monipuolisena myös tulevaisuudessa, ja uusia projekteja syntyy jatkuvasti. Tänään julkaistu Olipa kerran sauna -komediaesitys on Roihan ja Tom Petäjän yhteistuotanto. Shown voi kokea Aboa Vetus & Ars Novan pihassa, ja lippuja voi ostaa Aboa Vetus & Ars Nova -museon sivuilta.