Kyliinvaellus 2026: Maskun mieletön historia
Sukella Maskun mielettömään historiaan Kyliinvaelluksella! Tervetuloa tutustumaan Maskun aktiivisiin kyliin vapusta juhannukseen 1.5.–21.6.2026.
Vaella valitsemallasi välineellä kylältä toiselle ja etsi rastit, jotka huokuvat historian lehtien havinaa. Löytyykö Maskusta ikiaikaisia kartanoja, mistä ovat kulkeneet entisaikaiset kulkuväylät, minkälaista historiaa kätkeytyy paikkoihin, joiden ohi kuljet ehkä päivittäin? Masku on yksi Varsinais-Suomen vanhimmista asustuskeskuksista, kylien historia ulottuu pitkälle keskiaikaan.
Kyliinvaelluksella voit tutustua Maskun mielettömään historiaan, kylien menneisyys johtaa vuosisatain taa. Voit osallistua rasteilta löytyvillä linkeillä arvontaan. Arvonta tapahtuu Kyliinvaelluksen päätyttyä ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Mitä enemmän rasteja löydät, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on voittaa huippupalkintoja kylien omista palveluista ja tuotteista! Osa rasteista sijaitsee yksityisomisteilla maalla, jopa pihapiireissä, kunnioitathan siis toisen omaa.
Kyliinvaelluksen järjestää Kylästyneet. Kylästyneet on maskulaisten kyläyhdistyksen äänitorvi ja yhteistyökanava, joka luo kylärajat ylittävää yhteistyötä.
Kyliinvaelluksessa mukana:
Askaisten kyläyhdistys, Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit, Lundan kyläyhdistys, Masku-Seura, Niemenkulman kyläyhdistys, Pakaisten kyläyhdistys, Piuhan kyläyhdistys ja Maskun kunta
Kyliinvaelluskohteet:
3. Hemminki Maskulaisen muistomerkki
10. Oukkulanlahden luontolava ja Monnoisten kartano
23. Mäksmäen luonnonsuojelualue
1. Maskun Rosarium
Maskun Rosariumin perustivat Masku-Seuran aktiiviset ruusuharrastajat ja Maskun kunta. Ruusumatami Toini Grönqvistin ohjauksessa vuonna 1998 kunnan maalle. Rosariumin hoito on ollut Masku-Seuran varassa. Kunta on antanut pienen vuosiavustuksen. Ruusutarhassamme on noin 300 ruusupensasta ja 250 eri lajia ja lajiketta. Kuvasssa oleva Maskun pappilan keltaruusu on Rosariumin arvokkaimpia ruusuja. Se on koristanut pappilan pihaa jo 1700-luvulla.
Erityisesti paikalliset ja historialliset kannat tekevät Rosariumista yhden alueen edustavimmista ruusutarhoista. Näin totesi Suomen Ruususeuran puheenjohtaja Michael Luther kesällä 2022, ja toi 42 kansainvälistä ruusukonferenssilaista tänne ihastelemaan ruusujen selviytymistä ilman kastelua, lannoitusta ja talvisuojausta. Rosariumin opasteiden uusiminen ja alueen muokkaaminen helppohoitoisemmaksi on meneillään. Olet tervetullut talkoisiin, Masku-Seuran nettisivuilta saat opastusta.
2. Maskun ristiretkiaikainen ruumiskalmisto eli ”Raatomäki”
Maskun Humikkalan ruumiskalmisto ajoittuu noin 1050-luvulle eli ristiretkiajan alkupuolelle. Mäki on tunnettu nimellä Raatomäki, sillä täältä on löydetty ihmisten jäänteitä. Mäeltä on löydetty arkeologisissa tutkimuksissa 56 hautaa. Osa haudoista oli tuhoutunut jo aiemmin soranoton myötä. Vainajat on haudattu runsaasti koristelluissa asuissa mukanaan mm. miekkoja, pronssiesineitä, turkiksia, hopealankaupotuksin koristeltu tappara sekä rahoja. Kalmiston tekstiililöytöjen perusteella on tehty Maskun Humikkalan muinaispuku ja hautojen tekstiilejä on käytetty yhä mallina erilaisissa ristiretkiaikaisten tekstiilien rekonstruktioissa.
3. Hemminki Maskulainen
Hemminki Maskulaisen muistomerkki, Maskuntie 72, kirkon itäpäädyssä
Noin vuonna 1550 syntynyt Hemminki Maskulainen valittiin Maskun kirkkoherraksi 1586. Usean vuosikymmenen mittaisella urallaan hän julkaisi suomenkielisen virsikirjan (1605), jossa on mm. tuttu virsi ”Enkeli taivaan”, ja Pia Cantionesin (1616). Hän kehitti virsirunouttamme ja suomen kirjakieltä. Hän menehtyi vuonna 1619. Hemminki Maskulaista voidaan sanoa Maskun kuuluisimmaksi henkilöksi. Hän näkyy Hemmingin koulun nimessä ja sen seinämuraalissa sekä maskulaisen partioseuran nimessä Maskun Hemmingin tyttäret ja pojat. Masku-Seura ja Maskun seurakunta tekivät Hemminkiä tunnetuksi Leader-hankkeessa, joka valittiin vaikuttavimmaksi Varsinais-Suomen kulttuurihankkeeksi vuonna 2023. Ks. lisää masku-seura.fi.
4. Rivieran hiekkakuoppien historia
Ruskontie 43, Isonkivenrannan infotaulu
Noin 1,8 miljardia vuotta sitten mannerlaattojen rytistessä Maskun kohdalle kohosi Himalajan kaltainen poimuvuoristo. Kivet puristuivat voimakkaasti kasaan ja poimuttuivat. Maskun Riviera on geologisesti arvokas, muinaisia tulivuorijäänteitä ja harvinaisia mineraaleja sisältävä alue. Tätä on muovannut jääkausi ja myöhemmin hiekanotto. Rivieran hiekalla on rakennettu mm. Uudenkaupungin rataa ja sodanjälkeistä Turkua. Maskun Riviera tarjoaa virkistystä mutta myös mahdollisuuden tutustua Suomen geologiseen historiaan. Täällä voi tutkia migmatiittia ja käärmeen lailla luikertelevia graniittisuonia aivan lähietäisyydeltä. Alueen ainutlaatuinen yhdistelmä vettä, metsää ja kalliota tekee siitä erinomaisen kohteen niin luonnonystäville, geologiasta kiinnostuneille kuin koko perheelle.
Nykyään Riviera on suosittu virkistysalue. Uimarannan vesi on kirkasta ja usein kylmää, koska hiekkapohjaan tulee raikasta pohjavettä. Vieraslajit (vesirutot, lammikki ja kirjoahvenet) ja kasvat kävijämäärät voivat vaarantaa alueen tulevaisuutta.
5. Maskutalo
Maskutalo on vuonna 1924 valmistunut seurojentalo. Talosta näkyy Onni Tourun eri arkkitehtuurikausia: kuisti ja terassi edustavat jungendia, mutta nurkkien pylväsjäljitelmä, räystäät ja ristikkoikkunat ovat tyypillistä 20-luvun klassismia. Maskutalon kulttuurihistoriallista arvoa korostaa sen hyvin säilynyt alkuperäinen ulkoasu. Rakennus oli pitkään suojeluskunnan kokoontumispaikkana, ja fyysisen maanpuolustuskunnon kehittämiseksi sen viereen rakennettiin myös urheilukenttä.
Myöhemmin Maskutalo on ollut niin juhla-, tapahtuma- kuin liikuntapaikkana, ja nykyään se on ahkerassa käytössä. Taloa on remontoitu runsaasti 1980-luvulla, ja 2000-luvullakin, mutta ulkoasu on pidetty lähes alkuperäisenä.
6. Miiaistentie – kulkuväylä jo keskiajalla
Miiaisten kylä on Lemun vanhimpia vakituisen asumisen paikkoja. Myös Miiaistentie on vanhaa perua, sillä se juontaa juurensa keskiajalle. 1600-luvun lopulla tien merkitys kasvoi, sillä sen kautta oli liitos Rymättylästä Mynämäelle ja Suureen Postitiehen. Suuri Postitie kulki Turusta Tukholmaan Kustavin ja Ahvenanmaan kautta ja se oli Ruotsi-Suomen valtakunnan merkittävin hallinnon väylä. Miiaistentiellä oli tuolloin talvikievari, jota tarvittiin huoltamaan Rymättylän ja mantereen väliä kulkevien matkaajien, hevosten ja tavaroiden tarpeita.
7. Lemun rukoushuone
Lähetyssaarnaaja Frans Hannula (1855–1914) oli armoitettu puhuja ja innokas matkasaarnaaja. Hän vetosi elämänmyönteisellä asenteellaan etenkin nuorempaan väkeen, mutta kannattajakuntaan kuului myös pappeja. Työskenneltyään 8 vuotta Afrikassa Ambomaalla hän muutti Turkuun vuonna 1901. Varsin pian käynnissä oli ”Hannulan herätyksen” nimellä tunnettu herätysliike Perniöstä Laitilaan ulottuvalla rannikkoalueella. Suomen Lähestysseuran siipien suojiin syntyi monenlaisia haaraosastoja, kuten itsenäisiä rukoushuoneyhdistyksiä, jotka puolestaan alkoivat rakentaa itselleen kokoontumistiloja.
Lahjoitusvaroin ja talkoovoimin vuonna 1903 valmistunut Lemun rukoushuone oli ensimmäisiä Hannulan herätyksen innoittamana valmistuneita rukoushuoneita. Sen omistaa Lemun rukoushuoneyhdistys. Rakennusta on laajennettu vuonna 1978.
8. Lemun pappila
Pappilan hirsirunkoinen asuinrakennus on valmistunut vuonna 1804. Tuolloin se oli puolta pienempi kuin nykyään. Rakennusta on sittemmin laajennettu molemmista päädyistä ja sen ulkoasu on läpikäynyt monenlaisia vaiheita. Pappilan suuren kivinavetan paikalla sijaitsevat nyt viereiset rivitalot.
Pappila oli pappien asuinkäytössä pitkään, mutta vuonna 2008 se saneerattiin toimistokäyttöön ja tilaisuuksien pitopaikaksi. Maskun seurakunnan omistuksessa rakennuksen ulkoasua on palautettu arvokkaampaan kuosiin.
9. Lemun puukoulu
Koulunkäynti aloitettiin Lemussa vuonna 1892 ns. Toikulmassa kirkon naapurissa. Se jäi kuitenkin pieneksi ja kirkonpiirin uusi kansakoulu rakennettiin vuonna 1927 Varsinais-Suomen alueella mainetta niittäneen Onni Tourun piirustusten mukaan, kun kouluhallituksen piirustuksia ei Lemussa pidetty kelvollisina.
Rakennuksessa oli alakerrassa kaksi luokkaa, keittola ja opettajan asunto. Yläkerrassa oli yhdistetty voimistelusali ja käsityöluokka sekä toisen opettajan ja keittäjän asunto. Sittemmin asuintiloja muutettiin luokkahuoneiksi.
Kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta ryhdyttiin remontoimaan 2010-luvun puolivälissä sisäilmaongelmien vuoksi. Korjaustoimet epäonnistuivat ja opetustiloista luovuttiin. Vuonna 2021 Maskun kunta päätti myydä rakennuksen siirrettäväksi ja purettavaksi. Hanketta on vastustanut mm. Varsinais-Suomen alueellinen vastuumuseo.
10. Oukkulanlahden luontolava ja Monnoisten kartano
Metsähallituksen luontolava sijaitsee Kaidanpään eteläkärjessä Oukkulanlahden lintuvesien ääressä. Ennen luontolavaa paikalla oli lintutorni. Parkkipaikalta on matkaa luontolavalle noin 1,5 kilometriä merkattua kaunista polkua ja pitkospuita pitkin. Polun varrella on Lemun koululaisten tekemiä opastauluja alueen eläimistä ja kasveista.
Ennen infotaulua kannattaa tullessa huomioida Monnoisten kartano, joka löytyy jo 1300-luvun asiakirjoista. Nykyään yksityiskäytössä olevan kartanon omistajia ovat olleet mm. Turun piispat ja monet Ruotsin aatelissuvut. Kirkon omistuksessa siellä majoittuivat keskiajalla kirkon sotilaat, kempit. Kaksikerroksiseksi rakennus korotettiin 1700-luvulla.
Ensimmäinen asiakirjallinen lähde esiintyy vanhoissa asiakirjoissa vuodelta 1387, jolloin leskivaimo Thona on luovuttanut tilan Nousiaisten kirkonkellojen maksuksi, pelastaakseen hukkuneen poikansa sielun. Kartanon oletetaan ehkä olleen myös katolisen kirkon ensimmäisten pyhäinjäännösten maihintulopaikka. Tilalla on kronikan mukaan asunut katolisen kirkon aikana myös kirkon oma sotaväki, kempit. Juhana Herttuan aikaan kartano oli Lemun, Maskun ja Raision pitäjän voutikunnan keskuksena ja voudin asuinpaikkana.
11. Härmälän rotko
Tämä Pakattulanvuoren kallion halkaiseva rotko on korkeimmillaan parikymmentä metriä. Rotkon synnystä ei ole varmaa tietoa, mutta alkuperäksi on arvioitu mahdollisesti joko vielä tuhat vuotta sitten vellonutta merta, joka olisi laajentanut halkeaman, tai jääkauden jälkeisestä maanjäristystä. Tämä jääkauden jälkeen syntynyt rotko on geologisesti nuori, ja sen arvellaan syntyneen noin tuhat vuotta sitten. Härmälän rotko on Varsinais-Suomen suurin rotko.
Entisaikoina uskottiin rotkoissa ja luolissa asuvan pahoja henkiä, joita pelättiin ja kunnioitettiin. Valtaosa Suomen rotkoihin liittyvistä tarinoista koskee kuitenkin sotien aikaisia tapahtumia, ja myös Pakattulanvuoren rotkoa ja luolia on ilmeisesti käytetty jonkinlaisina piilopaikkoina vaaran uhatessa.
12. Maanpään saha
1900-luvun alussa Niemenkulma on ollut Maskun liike-elämän keskus. Tälle paikalle Maanpään rantaan perustettiin höyrysaha vuonna 1898, ja paikalle syntyi sen myötä myös kauppa- ja satamapaikka. Liikenne kulki pääasiassa mereltä, ja Maanpään laituriin kulki laiva tuoden mukanaan matkustajia ja tavaraa. Sahalle uitettiin vesitse myös tukkeja ja sokerijuurikassatoa kuljetettiin laivalla Salon tehtaille. Sahan yhteydessä toimi myös mylly. Sahalla oli syvä väylä ja siinä pystyttiin lastaamaan kahta laivaa samaan aikaan. Laitureita oli kaksi, yksi sahalle ja yksi Maanpään kyläläisille.
Sahan toiminta loppui kun se myytiin 1954, ja rakennukset jäivät käyttämättömiksi, kunnes kunta osti alueen vuonna 1965. Teollisuusrakenteet purettiin ja ranta kunnostettiin virkistyskäyttöön. Muistoksi sahan aikaisesta toiminnasta jäivät ainoastaan rannan viereiset asuntola- ja toimistorakennukset, jotka ovat tänä päivänä yksityisomistuksessa.
13. Taipale ja Vähä-Joumo
Taipaleen virallinen historia alkanee vuodesta 1232, jolloin se on ensi kerran mainittu Paavin kirjeessä. Tällöin alueella ei kuitenkaan vielä ollut asutusta, joten Taipaleella on tuolloin todennäköisesti tarkoitettu maastossa korkeammalla sijainnutta Ohdensaarta. Taipaleen kylä on ilmeisesti perustettu 1300-luvun aikana, ja vuoden 1540 maakirjan mukaan kylä käsitti kaksi perintötaloa, Isotalon ja Vähätalon. Näistä Isotalo jakautui myöhemmin 1700- ja 1800- luvun taitteessa kahdeksi taloksi, Isotaloksi ja Ylitaloksi.
Tarinan mukaan tällä paikalla, Taipaleen tilan pellolla on muinoin lainehtinut niin syvä meri, että siihen on uponnut viikinkilaiva, jonka kokka vielä parisataa vuotta sitten kohosi näkyville silloisen suon pinnasta. Toisen tarinan mukaan Ohensaaren ja Lellaisten välillä on muinoin kulkenut laivareitti, joka on joskus sota-aikoina suljettu kalliorannoilla olleisiin rautarenkaisiin kiinnitetyllä rautaketjulla. (lähde: Masku-seura/ Virve Mänty).
Uimarannat ovat olleet kautta aikojen keskeisiä paikkoja virkistäytymiselle ja yhteisöllisyydelle. Sijainti meren äärellä on myös mahdollistanut kulkureitin jäätä pitkin talvisin muihin kyliin sekä Maanpään että Naantalin suuntaan. Tänä päivänä tämä, niin kuin kaikki Maskun uimarannat yhdistävät historiaa ja nykyaikaa- luonnonkaunis ympäristö, perinteinen sauna ja nykypäivän palvelut edistävät yhteisöllistä elämää ja kulttuuria. Rannassa järjestetään kesäisin uimakouluja, ja muina aikoina saunaa voi vuokrata yksityiskäyttöön.
14. Odensaaren kartano
Ohensaaren nimi juontaa juurensa sanasta oksi, eli karhu. Aikoinaan veden peitossa olleella alueella on ollut karhunpyyntiä sekä karhunkallopuita. Karhujen läsnäolosta kertonee myös kartalta löytyvä Karhumäki, jonka on vanhoissa asiakirjoissa kerrottu sijainneen ”vain kivenheiton päässä Ohensaaren kartanosta”. Vielä 1700-luvulle asti paikkaa kutsuttiin nimellä Ohdensare. Odensaari oli osa Syväsalon saarta Kalelan suurjakokunnassa. Ensimmäiset asiakirjamaininnat Odensaaren kylästä ovat vuodelta 1404. Keskiajalla ja 1500-luvulla Odensaari kuului monille eri suvuille, kunnes vuodesta 1640 lähtien kartano siirtyi Carpelanin suvun omistukseen.
Kylän päärakennus, keltainen empiretyylinen kartano, valmistui tälle paikalle Carpelanin suvun sääntöperintötilaksi vuonna 1860. Vuoden 1900 tienoilla Odensaaren pinta-ala oli vielä 500 hehtaaria, ja alueella sijaitsi kahdeksan torppaa. Kartano oli tärkeä kyläyhteisön sydän, ja lukuunottamatta lyhyttä hetkeä 1700- luvun alkupuolella se pysyi Carpelanin suvun hallinnassa purkamiseen asti vuonna 1960.
15. Stenbergan linnanrauniot
Arvioiden mukaan Stenbergin, eli Teinperin linnan ensimmäisen rakennusvaiheen on ajateltu sijoittuvan 1100- 1200 lukujen vaihteeseen, mutta varsinaiset, ensimmäiset kirjalliset maininnat linnoituksesta ovat 1300- luvun lopulta. Paikalle on rakennettu tornilinna, jollaisia on ollut muun muassa Gotlannissa, Stenbergan linnavuorelta on löydetty jäännöksiä rakennuksista, joiden arvellaan olleen linnoitettu kuninkaankartano. Paikalla on todennäköisesti ollut ulkomitoiltaan 13 × 13 m kokoinen muurattu tornilinna sekä pienempi 9 x 6,5 m kokoinen rakennelma, joka on tulkittu porrastorniksi, jonka kautta on kuljettu kallion laella sijainneeseen päärakennukseen.
Alueelle oli myöhemmin 1400-luvulla tarkoitus rakennuttaa birgittalaisluostari. Mutta vaikka rakennustoimet ehdittiin käynnistää niin luostaria ei koskaan tullut vaan reformin myötä kruunu otti alueen haltuunsa. Stenbergan linnan tuhoutumisesta ei ole varmaa tietoa, mutta se on tapahtunut ilmeisesti vuosien 1438 ja 1556 välillä. Perimätiedon mukaan on mahdollista, että linnan rakennusmateriaalia käytettiin Naantalin luostarin rakentamiseen ja on esitetty myös väite, että Stenbergasta olisi kuljetettu rakennusmateriaalia Turun linnan rakennustöihin 1500-luvulla. Tämä valtakunnallisesti arvokas muinaisjäännös on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla, ja on osa arkeologista kulttuuriperintöä.
16. Askaisten seurakuntatalo
Askaisten seurakuntatalo on alunperin rakennettu Askaisten Mannerpiirin kansakouluksi vuonna 1896. Koulutalon paikaksi valittiin kirkon läheltä Ritamäen tontti, joka vuokrattiin 50 vuodeksi Louhisaaren omistajalta, vapaaherratar Wilhelmina Mannerheimilta. Vuotuista vuokraa maksettiin 10 markkaa peltomaasta ja 5 markkaa varsinaisesta tontista. Koulun urakoitsijaksi valittiin rakennusmestari Karl Andersson Turusta, jolle annettiin myös sisustustyöt. Kivijalan rakensi kivimestari Kalle Wessman. Hirsisen koulurakennuksen yhteishinnaksi sovittiin kaikkine töineen 7 524 markkaa. Rakennus valmistui vuonna 1896, mutta hankkeeseen varatut rahat loppuivat ja lisää jouduttiin hankkimaan arpajaisiltamilla, joiden tuotolla saatiin ostettua muun muassa urkuharmoni ja höyläpenkki. Koulutalo, joka tuolloin rakennettiin, palveli opetustyössä 56 vuotta. Valitsemalla hirsitalon, johtokunta pyrki siihen, että talosta tulisi luja ja kestävä. Niin kestävä siitä tuli, että se on edelleen pystyssä ja palvelee nykyään kyläläisiä seurakuntatalona. Rakennuksen julkisivu on entisöity täysin alkuperäisen koulutalon mukaan.
Lähteet: Tuula Ahtinen: Ahtisten suvusta Askaisissa, osa II: 2, ja Sata ja yksi vuotta kouluelämää Askaisissa v. 1894–1995
17. Askaisten urheilukenttä
Vuonna 1945 Askaisten kunnanvaltuusto päätti, että ensin perustetaan kunnallinen urheilukenttä ja seurojentalon rakentaminen jätetään myöhemmäksi. Kentän perustamiskustannuksiin myönnettiin aluksi 10 000 markkaa.
“Askaisten urheilukenttätoimikunta järjestää vapaaehtoiset talkootyöt urheilukentällä kuluvana syksynä joka viikon torstaina. On tarkoitus saada jokaiselle tilaisuus osallistua niin ensiarvoisen tärkeään ja kunniakkaan urheiluelämän vaalimiseen kuntansa alueella. Toimikunta toivoo, että jokainen kohdaltaan osallistuisi talkootyöhön ja niin kantaisi arvokkaan työnsä panoksen urheilun areenalle.” Kunnallisia tietoja Vakka-Suomen kunnista -lehti 1946
“Askaisten urheilukentän kunnostamista jatketaan talkootyönä. Joka talosta pyydetään tuomaan kuorma ruokamultaa juoksuratojen kunnostamista varten. Työt aloitetaan iltaisin klo 18. Urheilulautakunta lausuu toivomuksenaan, että talkoisiin saavuttaisiin joukolla.” Vakka-Suomen Sanomat vuonna 1954
Urheilukenttä 300 metrin radalla valmistui vuonna 1955. Koko kentän kustannusarvio oli noin kaksi miljoonaa markkaa, kentän rakentamiseen saatiin veikkausvaroja. Paviljonkirakennus valmistui kentän laitaan heti sodan jälkeen vuonna 1946. Paviljonki oli hyvin suosittu tanssien pitopaikka. Kesätansseja siellä järjesti 1950-luvulla ahkerasti Askaisten voimistelu- ja urheiluseura Visa. Viime vuosina kenttä on ollut pääasiassa jalkapallokenttänä. Kentän urheilutoiminnasta vastaa edelleen suurelta osin Askaisten voimistelu- ja urheiluseura Visa. Yhdistys täyttää vuonna 2026 jo kunniakkaat 100 vuotta.
18. Marskin tori
Askaisten kyläyhdistys ry. ylläpitää talkoovoimin Marskin torin ja kioskin toimintaa. Torialueen infrastruktuuri on toteutettu maaseudun palvelujen ja kylien kehittämiseen suunnatun Varsin Hyvä ry:n Leader-rahoituksen avulla. Marskin tori on avoinna ympäri vuoden lauantaisin ja on merkittävä kylän elinvoiman ylläpitäjä ja kohtaamispaikka. Kesäkuun toisena lauantaina Marskin torilla vietetään perinteisiä Marskin markkinoita, joita on järjestetty jo 40 vuotta. Lisäksi Marskin torin virallinen nimeäminen ja nimikiven pystytys ovat tapahtuneet 20 vuotta sitten.
Torille ovat kaikki asiakkaat ja myös myyjät lämpimästi tervetulleita! Myyntipaikkoja voi tiedustella Askaisten kyläyhdistykseltä.
19. Askaisten kirkko
Askaisten kirkko on 1600-luvun suurvalta-aikaa edustava kivinen kirkkorakennus Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Kirkon vierellä on erillinen kellotapuli vuodelta 1779. Kirkon tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta se on rakennettu samalla paikalla olleen puisen kirkon tilalle ja sen nykyinen ulkoasu on peräisin kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Flemingin teettämästä uudistuksesta vuodelta 1653. Fleming oli Louhisaaren kartanon omistaja ja kirkko rakennettiin kartanon kappelikirkoksi.
Ulko-ovessa on alkuperäiset 1600-luvulta peräisin olevat taotut lyötteet, kolkutin ja avaimet. Tarinan mukaan ovi olisi tuotu sotasaaliina kolmikymmenvuotisesta sodasta saksalaisesta luostarista. Yhdessä eteläsivun ikkunassa on lasimaalaukset, jotka esittävät Klaus Hermaninpoika Flemingiä ja hänen vaimojaan Elena Henrikintytär Hornia ja Dorotea von Rappenia, maalausten arvellaan olevan peräisin nykyisen kirkon paikalla olleesta puukirkosta. Ikkunoiden vanhimmat säilyneet lasiruudut ovat vuodelta 1653.
Vuonna 2009 Museovirasto määritteli Louhisaaren kartanon ja Askaisten kirkon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävimmiksi rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
20. Louhisaaren kartanolinna
Suomessa harvinaista palatsiarkkitehtuuria edustava Louhisaaren kartanolinna on valmistunut vuonna 1655. Linnassa pääsee tutustumaan omistajasukujen (Fleming, Mannerheim) historiaan sekä 1600–1800-lukujen interiööreihin. Kartanolinnaa ympäröi englantilastyyppinen puisto sekä Pehr Kalmin 1700–luvun henkeen luotu hyötypuutarha. Kokonaisuus muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä.
Louhisaari kuului Fleming-suvulle noin vuodesta 1450 vuoteen 1791 ja Mannerheim-suvulle vuodesta 1795 vuoteen 1903. Se on Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkoti. Kartano päätyi vuonna 1961 Suomen valtion omistukseen ja Muinaistieteellisen toimikunnan eli nykyisen Museoviraston hallintaan. Päärakennus sivurakennuksineen restauroitiin ja avattiin museoksi sisustettuna yleisölle 1967.
Kesäkauden ulkopuolella linnassa on järjestetty mm. suuren suosion saavuttaneita kummituskierroksia, jotka herättävät henkiin linnan erilaiset ihmiskohtalot. Louhisaari on avoinna yleisölle 15.5.–31.8.2026 välisenä aikana.
21. Pyhän Henrikin tie
Pyhän Henrikin tien vaellusreitin kokonaispituus on noin 140 kilometriä. Reitin päätepisteet ovat pohjoisessa Kokemäellä Pyhän Henrikin saarnahuone ja etelässä Turun tuomiokirkko. Turusta Köyliöön johtavan Pyhän Henrikin pyhiinvaellustien eteläisintä osaa, joka kulkee Turusta Ruskon ja Maskun kautta Nousiaisiin kutsutaan Nunnapoluksi.
Reitin voi vaeltaa kumpaan suuntaan tahansa. Ohjeellinen vaellusaika on noin 1 viikko. Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistys järjestää kolmen vuoden välein reitillä vaelluksen, jonka hintaan sisältyy kaikki vaeltajalle tarpeellinen: yöpyminen, ruokahuolto ja muu palvelu. Myös yksittäiset vaeltajat, ryhmät sekä pyöräilijät voivat vaeltaa reitillä. Ratsastusvaellukset eivät toistaiseksi ole sallittuja.
Reitti on merkitty maastoon pääosin puukuituisin, punaisin nauhoin, joissa on yhdistyksen logo. Pakaisiin reitti tulee Ruskolta Lankilantietä pitkin ja jatkaa Killinvahantietä Nunnalähteen ohi kohti Nousiaisten kirkkoa. Nunnalähteellä Pyhiinvaeltajat lepäsivät ja virkistivät itseään lähteen vedellä.
Lähde: Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry
22. Pakaisten vanha koulu
Pakaisten alakansakoulun historia alkoi 8.1.1926, kun Kosti Kaituri myi kunnalle Puustellin tontin ja kolme sarkaa peltoa koulun perustamista varten. Rakennustyöt etenivät ripeästi, sillä jo samana vuonna tehtiin huoneistojen tarkastus. Koulutoiminnan laajuus vaihteli oppilasmäärään mukaan ja koulun viimeinen toimintavuosi oli 1968. Kun koulurakennus jäi tyhjilleen, se sai palvella mm. kunnan vuokra-asuntona 1970-luvulla.
Vuonna 1985 perustettiin Pakaisten kyläyhdistys, jonka synty liittyi haluun kunnostaa huonoon kuntoon päässyt koulurakennus yhteiseksi kokoontumistilaksi. Uusi käänne tapahtui 2010-luvulla, kun Maskun kunta ajautui talousvaikeuksiin ja säästöjä koitettiin löytää ”turhien” kiinteistöjen karsimisesta, mutta tätä viivästytti sen käyttäminen väliaikaisena päiväkotina muutaman vuoden ajan. Syksyllä 2013 myyntisuunnitelmat päätettiin kuitenkin pistää vireille, kun päiväkotitoiminta oli loppunut. Kyläyhdistyksen vastustuksen takia päädyttiin kuitenkin siihen, että kunta vuokraa koulun muodollisella summalla kyläyhdistykselle ja yhdistys vastaa tämän jälkeen rakennuksen ylläpidosta ja juoksevista kuluista. Nykyisin Pakaisten kyläyhdistys vuokraa tilaa kaikille juhla- tai kokoustilaa vuoden 2026 syyskuuhun saakka, jonka jälkeen kunnan sopeuttamistoimien vuoksi kylätalon toiminta kylätalona päättyy. Kyläyhdistystoiminnan on kuitenkin tarkoitus jatkua ja jatkossa järjestämme mukavaa toimintaa muissa muodoissa.
23. Mäksmäen luonnonsuojelualue
Mäksmäen luonnonsuojelualuemuodostuu muinaisjäännöksistä, perinnebiotoopeista ja perinteisestä peltomaisemasta. Seudun asutus on syntynyt muinaisen merenlahden reunamille arviolta 1600 vuotta sitten. Mäksmäessä lähikylineen on runsaasti rautakautisia muinaisjäännöksiä kalmistoista asuinpaikkoihin ja kuppikiviin. Arkeologisiin löytöihin kuuluu mm. miekkoja, keihäänkärkiä, kirveitä ja koruja.
Perinnebiotoopit ovat vanhanaikaisen maatalouden aikana syntyneitä elinympäristöjä, jotka ovat nykyään uhanalaisia. Niihin lukeutuvat kedot, niityt ja hakamaat. Mäksmäen perinnemaisemat ovat lähinnä suuria mäntyjä ja katajia kasvavia hakamaita, joiden paahteisilla rinteillä esiintyy lajirikkaita ketoja. Kasvilajistossa näkyy rautakautisen asutuksen vaikutus, vanhasta asutuksesta kertovat mm. sikoangervo, ja ahdekaura. Muuta ketolajistoa edustavat mäkitervakko, ketoneilikka, kissankello ja keltamatara. Mäksmäen perinnebiotooppeja hoidetaan laiduntamalla lampaita. Myös osa vanhoista peltokuvioista on otettu laidunkäyttöön. Mäksmäessä on säilynyt avo-ojitettuja peltoja, jotka ovat maiseman ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita.
Monet maatalousympäristön taantuneet lintulajit viihtyvät Mäksmäen peltosarkojen tuntumassa. Lajistoon lukeutuvat mm. pensastasku, kiuru, kottarainen ja pikkulepinkäinen. Myös tuulihaukka lekuttelee usein peltojen yllä.
24. Hallusvuori
Hallusvuoren huipulla sijaitsee pronssikautisia hiidenkiukaita, jotka toimivat muinaisaikana hautaröykkiöinä ja edustivat alueen kulttuurihistoriallista perintöä. Hiidenkiukaat olivat pronssikauden rannikkoalueilla Suomessa tyypillisiä hautamuistomerkkejä. Hallusvuoren hiidenkiukaille voi patikoida Hallusvuorentieltä lähtevää polkua pitkin, mutta tässä opastus on Kiveistentieltä.
Tuijulan kylässä sijaitsevalla Hallusvuorella on viisi hiidenkiuasta, joista kolme on yhdessä ryhmässä ja kaksi parin sadan metrin päässä omana ryhmänä. Hiidenkiukaitten keskiössä on kraatereita, jotka ovat muodostuneet entisajan aarteen etsinnän tuloksena. Hiidenkiukaitten ryöstelystä ja hävityksestä johtuu, että tieteellisissä tutkimuksissa pronssikautisia esinelöytöjä ei ole merkittävissä määrin ollut.
Kallionkolossa alempana rinteessä on lähde, jossa usein on myös vettä. Tarina kertoo Sika-Kyöstin piileskelleen joskus Hallusvuoren kallion luolassa. Mainittu luolakin on maastosta löydettävissä. Aikoinaan Hallusvuoren laella on ollut kolmiomittaustorni, se oli peruskartoitukseen liittyvissä mittauksissa käytetty puinen kehikkomainen torni.
Hallusvuorentien pohjoispuolella on luonnontilainen vanhan metsän alue, Hallusvuoren luonnonsuojelualue.
25. Piuhan vanha mylly
Myllytorpantie 1-3, ilmoitustaulu
Maskun kunnan ainoa katu, Myllykatu, on peruja alueella sijainneesta myllystä. Nykyäänkin Myllykyläksi kutsutussa kylässä on Vanha Myllytie ja Myllytorpantie, jotka viittaavat myös kyseiseen alueen läpi virtaavan ojan aikaisempaan isompaan tehtävään. Nykyinen oja on varmasti virannut vuolaampana ja suurempana aiemmin. Varsinaisia merkkejä myllystä ei enää ole ollut juurikaan näkyvissä 1950-luvun jälkeen. Vielä näinäkin päivinä Myllytorpantien ilmoitustaulun kohdalla ojasta saattaa löytää myllynkiveä muistuttavan kiven.
Myllykylää on kutsuttu myös Akkasen kaupungiksi. Perimätiedon mukaan Akkasten perhe sai sodan jälkeen alueelta maata ja myivät maata tonteiksi 1960-luvulla. Alueelle tuli poikkeuksellisen tiheää asutusta maaseutukyläksi. Monet alueen taloista henkivät edelleen 1960-luvun arkkitehtuurista henkeä.
26. Vanha Postitie
Metsänvartijantie, Vanha Postitie löytyy metsästä Metsänvartijantiestä Piuhalle päin
Suuri Postitie on historiallinen maantie, joka kulkee Turusta Tukholmaan. Tien kautta kulki merkittävä osa Suomen ja Ruotsin välisestä posti- ja matkustajaliikenteestä. Tieosuus otettiin käyttöön postin kuljetusta varten vuonna 1638 kuningatar Kristiinan toimesta, mutta reitti oli käytössä jo sitäkin ennen. Varhaisimmat kirjalliset tiedot siitä ovat 1500-luvun alusta, mutta se on todennäköisesti ollut käytössä jo 1300-luvulla. Postin kuljetuksesta huolehtivat aluksi talonpojat. Kestikievareiden tehtäväksi se siirtyi vuonna 1845. Reitti meni Mynämäen ja Vehmaan kautta Kustaviin.
Maskussa on säilynyt pengerretty muinaistien jäänne nykyisen Pirttimäen asuntoalueen kohdalla Piuhantien itäpuolella. Piuhalla säilynyt muinaistien jäänne on noin 300 metrin mittainen. Kunta kaatoi 2015 osan tietä reunustavista puista oletetun kauppakeskuksen myötä, mutta nykyisin alue on suojeltu.